sunnuntai 11. elokuuta 2013

Anun kouluvalmennukset

Tänään ja eilen oli siis Anun valmennukset. Tuli kyllä niin tarpeeseen!

Eilen lähdettiin 19.00 ajelemaan ja oltiin perillä 19.30. Laitoin Jellen kuntoon ja menin alkuverkkailemaan kentälle. Verkassa Jelle ei ollut yhtään hyvän tuntuinen. Aikalailla samanlainen, mitä kotonakin ollut, eli jäykkä ja semmonen hankala. :D

Pääsin sitten maneesiin ja Anu kyseli kuulumisia. Sanoin, että Jelle on ollut taas aika huono ratsastaa ja vähän jäykkä yms. Aloitettiin sitten ihan vain taivuttelemaan. Anu sanoi, että Jellen vasemmassa takajalassa ja oikeassa etujalassa on joku diagonaalinen juttu, mikä saattaa johtua jäykkyydestä. Eli se ei astu kunnolla vasemmalla takajalalla, huomasin sen itsekin videosta.

Jäin ekaksi isolle pääty-ympyrälle. Siinä taivuteltiin ja jumppailtiin. Siinä piti muistaa ne puolipidätteet ja sisäjalka. En asettanut kunnolla ja Anu siitä aika usein huomauttelikin. Välillä tuli ihan hyviäkin pätkiä, mutta sitten taas välillä kaikki hajosi käsiin. Aloin siinä sitten väistättämään takapäätä ulos ympyrältä. Tämä oli vähän hankalaa, koska Jelle ei mielellään sitä tehnyt. Piti muistaa siinä tuplaten ne puolipidätteet, koska se helposti lähti kaahottamaan vain eteenpäin. Anu sanoikin, että siltä pitää kunnolla vaatia sitä.
 Laukassa tehtiin isompaa ja pienempää ympyrää. Eli ekaksi laukkasin isolla ympyrällä ja sitten aloin pikkuhiljaa pienentämään sitä. ''Puolipidätteet, vielä, vielä'' oikeastaan koko ajan kuului. Mulla meinas lähtee aivot päästä, koska Jelle ei taipunut yhtään. ''Aseta ja taivuta, jalka.'' kuului myös. Ihan kuin Jellelle oltais rautakanki laitettu koko kroppaan.

Jatkettiin sitten käynnissä suorallauralla. Tehtiin pitkillä sivuilla avoa. Avoissa mun piti muistaa taas asettaa sitä ihan reilusti. Aluksi oli taas vähän ongelmia, mutta pikkuhiljaa alkoi jo onnistua. Jellekin alkoi antaa jo vähän periksi, joten oli huomattavasti helpompi ratsastaa. Tultiin myös ravissa ja nekin onnistui ihan hyvin.

Reilusti yli puolituntia oli mennyt (ja mullahan oli puolentunnin yksityistunti), mutta Anu halusi vielä laittaa Jellelle gramaanit. Saatiin Säteeltä onneksi lainaan. Laitettiin ne sitten ja mulla oli taas vaihteeksi ongelmia niitten ohjien kanssa, ennen kun en ollut mennyt gramaanien kanssa. :D  Tehtiin käynnissä pysähdyksiä yms. kumpaankiin suuntaan ja sitten lopeteltiin.

Lopuksi Anu sanoi, että se halusi laittaa gramaanit siksi, että Jelle tulisi pyöreämmäksi ja olisi sitten huomenna vähän helpompi ratsastaa. Ja aluksi mentiin taas ilman gramaaneita, että saadaan se kunnolla vertymään ja taipumaan.

! Saatte loppuun nytten järkyttävän huonolaatuisia ''kuvia''. Ne on napattu videolta ja laatu sen mukainen. En saanut tehtyä vielä koostetta, koska wmm lagasi. 






Tänään kävin ruokkimassa Jellen ennen 7.00. Lähdettiin ajelemaan killerille 8.30 ja perillä oltiin 9.00.  Laittelin Jellelle kamat päälle ja suunnistettiin taas kentälle alkuvarkkailemaan. Mun piti laittaa heti gramaanit, joten virittelin ne vielä kentällä. Verkkailin siinä, aika paljon laukassa, kun sain semmoisen ohjeen eilen. Aluksi Jelle ei ollut kovin hyvä, mutta pikkuhiljaa laukan myötä se alkoi jo olemaan suht'koht kiva.

Päästiin maneesiin ja siellä kävelin ja vähän ravailin. Anu kyseli, että onko Jelle tänään paljon parempi ja kyllähän se oli!
Aloitettiin ravissa suorallauralla ja lyhyellä sivulla tehtiin voltit. Mun piti muistaa asetus ja taivutus kulmissa. Suorallauralla taas sisäpohje ja ulko-ohja. Jelle alkoi hetki hetkeltä rentoutua.
 Pyörittiin taas pääty-ympyrällä ja siinä katsottiin vain sitä, että Jelle asettuu kunnolla. Se olikin kyllä ihan erilainen ratsastaa! Niin pehmeä ja semmoinen! :D
 Tehtiin ensiksi käynnissä väistöä. Väistöt sujuivat hyvin, koska ponikin kuunteli pidätteet. Jelle lähti välillä vähän ennakoimaan jo väistöä, joten oli ongelmia sen suoraan tulemisen kanssa. Ravissakin väistöt sujuivat hyvin. Välillä takapää meinasi jäädä, joten sai vähän napautella raipalla muistutukseksi.
 Lopuksi taas oltiin pääty-ympyrällä ja ei voi muuta sanoa kuin vau! Nyt mä ymmärrän miks se tuuppaus on kivaa. :D Ainakun saisi sen tunteen niin voi vitsit! Anukin sanoi, että kyllä nyt poni näyttää hyvältä ja pyöreeltä. Se siis kuunteli pidätteet, asettui ihan superhyvin ja ! :D

Loppukommentit: Eilen meni vähän pitkäksi, mutta oli pakko vain jatkaa, että se olisi sitten tänään jo parempi. Nyt huomaa jo muutoksen eilisestä. Käytä aina välillä gramaaneita, ainakin kun menet Suvin tunnille.


Ei voi muutakuin tyytyväinen olla!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Muutama asia blogin tulevaisuudesta + kuulumisia

Täällä taas vihdoinkin! Mulla on ollut melkein kokoajan menoa, kun viimeinen lomaviikko on käynnissä. En ole pahemmin konetta availlut. Pakollises tsekkaukset oon tehnyt kännykällä. Muttamutta, mulla alkaa siis maanantaina koulu, tarkemmin lukio. Ja täällä missä mä asun, ei ole lukiota, joten joudun menemään Jyväskylään. Eli mun koulumatka pitenee 3 kilometristä, 26 kilometriin. Sen takia en tiedä, että miten kerkeän bloggamaan. Bloggailen varmasti kisat/valmennukset, mutta voi olla, että normipostaukset jää vähiin. Kuitenkin lukio+matkat tulee viemään mun aikaa ja vielä sen lisäksi mun pitää hoitaa 3 omaa ponia.

Lauantaina menin puomeja ja sain iskän mun mukaan. Se toimi ''puomipirkkona'' ja siirteli niitä tarpeen mukaan eri kohtiin. Jelle oli oikein kiva, aluksi vähän häslä, mutta pian se rauhoittui. Mulla oli pitkälläsivulla 1 kavaletti, siitä 3 laukkaa ja puomi, 1 laukka ja innarivälillä oleva puomi ja siitä taas 3-4 laukkaa kavaletille. Jelle toimi kokonaisuudessaan hyvin. Tein vähän erilaisa juttuja noille, mutta en nyt selosta tarkemmin. Muutaman kerran se pomppi pystyyn, kun se yritti ryntäillä ja pysäytin sen.

                               viilennetty poni


En muuten laita näitä kuvia vielä suuriksi, koska mun pitää ensiksi muokata ulkoasua. 

Viimepäivät olenkin kouluillut, yhden vapaan Jelle vietti. Kouluilut ovat sujuneet hyvin, alan taas saamaan sitä samaa tuntumaa takaisin, mikä on ollutkin. Ollaan tehty ihan perusjuttuja. Jes, viikonloppuna meillä on Anun valmennukset. Menen lauantaina yksin ja sunnuntaina mun kanssa on toinen ratsukko. Sieltä sitten toivonmukaan postausta ! :)

torstai 1. elokuuta 2013

Täällä taas

Nyt onkin melkein jo viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta, hups! Olen yrittänyt kirjoittaa erikoispostausta, mutta en ole saanut ajatuksia kasattua, joten se tulee myöhemmin.

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Olen kouluillut ja mennyt maastossa. Jelle on ollut vähän hankala taas. Johtuuko siitä, että siellä hangossa vain hypättiin, eikä kouluiltu, kuten normaalisti.

Suojakalliolla olisi ollut 31.7 kisat, mutta en sitten mennyt sinne, koska Hanko oli kuitenkin viimeviikolla. Olinkin sitten tiistaista-torstaihin mun kavereiden kanssa mökillä! Ratsastin tiistaina itse, mutta Pipu kävi sitten keskiviikkona ratsastamassa. Pipu kirjoitti vähän ratsasteluista, joten liitän sen nyt tähän.

''Kävelin aluksi pitkät alkukäynnit molempiin suuntiin,jonka jälkeen otin ohjat tuntumalle ja aloin tehdä isoja voltteja ja ympyröitä käynnissä. Samalla tein pysähdyksiä. Minulla oli vähän hakemista aluksi että mites tätä nyt ratsastettiinkaan, koska kesällä en ole ratsastanut kuin muutaman kerran. Pienen alkukankeuden jälkeen jelle alkoi tuntua ihan kivalta, jolloin aloin kevennellä molempiin suuntiin. Ravattuani hetken, siirryin käyntiin ja kävelin muutaman kierroksen pitkin ohjin. Sen jälkeen otin ohjat ja tein puoli ympyrää käyntiä ja puoliympyrää laukkaa harjoitusta molempiin suuntiin, jonka jälkeen ravailin hetkisen voltteja tehden ja taivutellen. Jelle oli tosi mukava ja rento. Kevensin vielä pari kierrosta ja kävelin taas pitkät loppukäynnit. Ratsastuksesta jäi tosi kiva fiilis noin kokonaisuudessaan!:)''

Tänään sitten ratsastelin Jellen itse. Meinasin mennä ensiksi puomeja, mutta lykkäsin ne sitten huomiseksi. Jelle oli aluksi taas aika hankala, mutta loppua kohti parani. Menin nyt aika paljon ravia ja treenasin suoruutta+pysähdyksiä. 

 sain mun serkulta tuliaisiksi KL-sukat. Sopii nyt hyvin housuihin;) 



perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kuvia ja ratsastelua

Löysin kuvia SHW:eekistä, joten laitan tähän nyt jotain!  Kuvat c. Theresa Björkqvist

                             90cm
                                                    90cm
                                                    90cm
                                   90cm
                                               90cm
                                                90cm
                                     100cm

                          100cm


                                                100cm

Onko kuvat teidän mielestänne sopivan kokoisia?  vai pitäisikö olla vielä suurempia? 

Tänään iskä tuli taas mun kanssa tallille. Otin Jellen sisälle ja aloin harjaamaan sitä, iskä samalla hieroi sitä. Heitin sille estesatulan- ja suitset, suuntana maasto. Iskä lähti kävellen mukaan, joten ei yksin tarvinnut mennä. Meillä on vain aika huonot maastot, kun metsätiekin on huonona nyt.

Käynnissä tein avoa, väistöjä yms, että saisin sen kuulolle ja vetreäksi. Alussa Jelle vähän vastusteli, mutta antoi sitten periksi. Ravissa tein ravi-seis harjoitusta. Jelle alkoi jo siinä vähän kiihtyä, mutta pysyi nahoissaan, eikä sinkoillut mihin sattuu. Jatkoin myös väistöjä. Oikealle väistöi hyvin, mutta vasemmalle se ei meinannut väistää. Sain todenteolla puskea sitä vasempaan, raippaakaan kun ei ollut mukana. Tein myös muutamat pidennykset ja se kyllä lähti hyvin eteen.
Laukassa tein aluksi muutamat vaihdot ja se vaihtoi hyvin. Ei feikannut niitä vaihtoja, mitä se aika usein maastossa tekee, eli se vaan ns. ''pomppaa'' mutta ei kumminkaan vaihda. Otin taas vähän kontrollia, eli laukka-seis harjoitusta. Jelle alkoi vaihteeksi tässä kiihtyä ja se pomppi taas pystyyn. Nauroinkin siellä selässä, että pappa 20v laittaa parastaan. :D

Muutamia vanhoja maastoilukuvia, niin saatte esimakua. 





Käveltiin sitten kotia ja menin vielä hetkeksi kentälle pyörimään. Ravissa tein isoja voltteja ja kaarroksia, Jelle oli todella rennon tuntuinen. Otin vähän laukkaa ja vaihdoin suuntaa. Loppuraveissa Jelle venytti hyvin eteen alas, joten siirsin käyntiin ja käytiin kävelemässä vielä loppukäynnit maastossa.

Huomenna onkin Jellellä vapaa, mutta minä käyn ratsastamassa Torstin, minun serkun ponin.




torstai 25. heinäkuuta 2013

Hanko, SeaHorse Week 24-25.7.2013

Nyt tulee sitten jättipostaus, lukee ken jaksaa! :D

Tiistai 23.7.

Pakkailin aamulla vielä viimeisiä kamoja autoon ja vihdoin n.13.45 päästiin matkaan. Pysähdyimme mäntsälän shellillä ja avasin kopista kaikki loputkin ikkunat, kun alkoi olemaan päälle +20, meillähän oli lähtiessä se +17. Käytiin vessassa ja ostettiin jäätelöt, sitten matka jatkui.

                Mulla oli vissiin autossa tylsää ? :D

Hangossa oltiin vihdoinkin perillä n.18.30. Oli ihan kauhean kuuma +25 ja mulla tietysti paksut puman collarit. Mentiin ekaksi ''lunastamaan'' jaba ja sitten aloitettiin kamojen roudaus. Tai no minä roudasin kamoja, kun äiti vei turpeet karsinaan. Kun jaba oli valmis niin Jelle pääsi sinne ja annettiin sille vettä ja vähän heinää. Annie (Jellen entinen omistaja) tuli vastaan ja mentiin sitten katsomaan Jelleä. Siinä samalla vaihdettiin kuulumisia yms. + muutama tyttö oli myös siinä, ne oli odottanut Jelleä kauheasti! :')
 Päästiin sitten jossain vaiheessa lähtemään ja mentiin hakemaan se meidän huoneen avain. Sitten kun oltiin viety kamat sinne ja vaihdettu vaatteet, niin lähdettiin takaisin tallille. Käytiin taluttelemassa Jelleä siinä puistossa lammen ympäri. Jelle ei ollut moksiskaan, käveli rauhallisesti eteenpäin. Tsekkailtiin siinä samalla vähän rataa ja hienolta näytti! Jelle takaisin jabaan, iltaruoat ja kämpille.

Keskiviikko 24.7. Ensimmäinen kisapäivä

Herättiin ennen 7 ja käytiin ruokkimassa Jelle. Mentiin sitten takaisin hotellille ja aamupalalle. Aamupalan jälkeen kävin vaihtamassa jo kisavaatteet ja lähdettiin katsomaan 80cm. Katseltiin siinä ratoja ja kävin sitten jossain vaiheessa vähän taluttamassa Jelleä.
Mulla alkoi 90cm luokka joskus aamupäivän aikoihin. Kävin kävelemässä radan ja se oli ihan ok. Paljon linjoja ja hankalia sellaisia. Voin kyllä sanoa, että oli paljon tekemistä.
Lähdin 35, joten mulla oli siinä aikaa. Katsoin pari rataa ja sitten menin laittamaan Jelleä. Pääsin verkkaan ja verkassa otin ravia&laukkaa. Jelle tuntui ihan hyvältä. Tulin pystyä ja okserin, kaikki ok. En hypännyt hirveästi, sen verran vain, että tuli hyviä hyppyjä.
 Pääsin radalle valmistautumaan ja siellä sitten kävelin. Ensimmäinen este oli pysty ja siitä kaarevalla linjalla okseri. Mitä mä teenkään, kun olen menossa kakkosesteelle.. Alan taas vetämään laukkaa takaisin päin ja lopputuloksena se, että löydän itseni maasta. Hymyilin kun nousin sieltä maasta, vitutti. Mikä emämokaus meidän rutiinitasolla! Annie tuli mua vastaan ja sanoi, että mulla ei ollut kunnon tempoa ja sitten lisäksi aloin nykimään siltä vielä laukkaa pois. EI NÄIN. No, Annie psyykkas sitten mua 100cm. Se sanoi, että mun pitää ratsastaa eteen, kuvitella vaikka aikaratsastus. Kävelytin Jellen ja vein jabaan.



100cm radan kävelin Annien kanssa. Se oli aikalailla 90cm tapainen. Samanlainen linja, mikä oli edellisessäkin luokassa (missä tipuin) , mutta toistepäin. Annie muistutteli mua kokoajan siinä radankävelyssä siitä temmosta. Eteen, eteen, eteen.
 Menin verkkaamaan ja Annie tuli mua auttamaan sinnekin. Ratsastin sielläkin eteenpäin. Verkkaesteet sujuivat hyvin, joten ei taaskaan hypätty paljoa.
Pääsin radalle ja Annie huuteli mulle aina, että eteen! Kolmoselle Jelle lähti kaukaa, mutta hyppäs superhyvin! Se kyllä tykkääkin lähteä kaukaa. Vitoselle, eli makkaralle aloin taas nykimään laukkaa pois ja tultiin juureen, se näkyykin videolla. Jelle taas vaihteeksi joutui pelastamaan. Kuutosen a-osa alas. Seisakalle, eli trippelille taas jäin nykimään, vaikka Annie huutelikin sieltä, että anna mennä! Jelle hoiti senkin puhtaasti. Kasi puhtaasti ja maaliin. Vitsi mä olin iloinen, vaikka nyt tulikin yksi puomi. Jelle oli ihan super siitä huolimatta, vaikka mä itse vieläkin siellä nyvin ja keikuin! Kävelytin Jellen ja hoidin sen pois. 

                             Videolta
                           Videolta

100CM RATA

Seurailtiin siinä kisoja, kierrettiin expo ja sitten mentiin syömään. Tultiin takaisin ja iltakävelytettiin Jelle taas lammen ympäri. En laittanut sille nyt lämppäreitä, koska sen jalat on aamulla aina ihan nesteiset, kun ne on ollut sillä. Illalla vielä käytiin ajelemassa pitkin hankoa ja yritin ottaa epätoivoisia kuvia! Ja laatu huikaisee!





  (pakollinen kuva, vaikka huono laatu onkin) Hangon keksi! :>

Torstai 25.7. toinen kisapäivä

Kerättiin aamulla meidän kamat kasaan ja vietiin ne jo autoon. Sitten käytiin ruokkimassa Jelle. Mun 90cm luokka alkoi jo 9.00, joten siinä ei ollut kauheasti ''vapaa-aikaa.'' Kävelin radan ja se vaikutti aikalailla samantyyppiseltä, mitä oli ollutkin. Tässä ei ollut uusintaa, kun arvostelu oli A.0.0.
Kävin laittamassa Jellen kuntoon ja menin kävelemään puistoon. Annie tuli juuri sopivasti taas verkkaan ja se jeesas mua siellä. Nyt mä itse jo tajusin ottaa sen kunnon laukan alle. Hypättiin taas muutamat hypyt.
 Rata meni ihan hyvin, mutta sarjan b-osa tuli alas. Sanoinkin sitten Annielle radan jälkeen, että paikat löytyy kuin itsestään, kun on riittävä tempo. Ja tuosta temposta saa sitten otettua vähän kiinni, sillei, että laukka ei kuole olemattomiin. Kävelytin Jellen ja hoidin sen pois.
90cm RATA

                           :D


Seurailtiin kisoja ja käytiin exposta ostamassa Jellelle nameja. Alettiin pikkuhiljaa siinä laittelemaan kamoja kasaan. Annie tuli sitten vielä moikkaamaan Jelleä ja auttoi kamojen roudaamisessa. Juteltiin vielä hetki Annien kanssa ja sitten menin vielä äitiä auttamaan jaban siivouksessa ja lopuissa kamoissa.
 Päästiin lähtemään 12.30 ja kotona oltiin 17.30. Ajettiin vielä jonkun risteyksen ohi ja meille tuli lisämatkaa n.50km. Ajettiin nimittäin aika lähelle helsinkiä, hups! Se navigaattori olis ollut ehkä sittenkin parempi pitää päällä.  Laittelin Jellelle kotona kylmäyssuojat ja päästin sen syömään vihreätä.

Oli kyllä taas mukava reissu! Hangossa on kyllä niiin parhaat kisat, sitä tunnelmaa ei vaan voita mikään! Kaikki toimii. Annielle ISO kiitos kaikesta auttamisesta yms!

Ps. Siellä oli tämmösiä söpöjä alpakoita!:D


Mitä mieltä olitte postauksesta? Oliko liian pitkä ja tylsä?







 



sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Järki lähti näkemiin, eri suuntiin kun käveltiin

Eilen en ratsastanut Jelleä, kun olin mun kavereiden kanssa kaupungilla syömässä ja muuten vaan pyörimässä! En ostanut sieltä mitään, paitsi Jet Set kellon kisoihin!

                               Kellot<3

Tänään kävin aamulla laittamassa Jellen ulos. Parin tunnin päästä iskä huutaa, että Jelle on karannut. Siellä se Aapelin pellolla veteli kauheeta kyytiä! Ei kun riimu olalle ja rehusankko käteen ja menoksi. Jelle laukkaili siellä tyytyväisenä, ei voinut kuin ihailla sitä menoa. :D Aloin ravistelemaan rehuja ja se pysähtyi + antoi vielä kiinni! Mitä se ei välttämättä kovin helposti tee. Kävelytin sen tien kautta talliin ja katsoin jalat, kaikki ok. Heitin vielä sadeloimen niskaan, kun oli alkanut satamaan ja vein sen syömään vihreetä. En tiedä mistä oli tullut, mutta aita oli ainakin ihan ehjä. Sen on ollut kyllä pakko hypätä meidän pellolle, sen ''naru''portin yli.

Illalla kävin sitten ratsastamassa sen. Nyt se ei sitten meinannut antaa kiinni ollenkaan! Mulla alkoi soida toi '' Järki lähti näkemiin, eri suuntiin kun käveltiin'' päässä. Se vaan juoksi karkuun ja teki kamikazeloikkia. No, sain mä sen jossain vaiheessa kiinni..

Kävin kävelemässä alkukäynnit maastossa. Kentälle palauduttua otin ohjat käteen ja tein voltteja, väistöjä, takaosakäännöksiä yms. Jelle tuntui heti tosi hyvältä, johtuiskohan aamuisista spurttailuista? ;)
 Nyt en tavalliseen tapaan nostanutkaan laukkaa, vaan aloinkin ravailemaan. Jelle oli rento ravissakin ja sitä oli helppo ratsastaa volteilla yms. 
Otin laukkaa sitten mukaan ja tein voltteja, sekä siirtymisiä käyntiin. Jelle kuunteli hyvin ja sain sen melkeinpä käyntiin vain istunnan avulla!
Ravailin taas ja nyt yritin kasvattaa ravia, kuitenkin sillei, että Jelle ei jännity. Se sujui ihan hyvin, ainakin se oli rento, eikä jännittynyt.
Nostin laukan taas ja tein vastalaukkaa. Muutaman kerran se nosti ''väärän'' laukan, mutta muuten sujui. Ravailin loppuravit ja kävin kävelemässä maastossa.

                                 Ai mikä kieli?


Ahkera tallipupu. 

Tänään olen myös vähän pakkaillut sitä Hangon reissua varten+ pessyt huopia jne.. Eli me lähdetään Tiistai aamupäivästä? ja tullaan sitten Torstaina takaisin. Jelle majoittuu jabassa kaksi yötä ja me taas Bed & Breakfast Villa Garbossa, missä oltiin viimekin vuonna.










perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kuulumisia

HUOM! Postaus kirjoitettu eilen (torstaina) mutta sain vasta nyt julkaistua tämän, kun oli hieman teknisiä ongelmia!
En ole kirjoitellut nyt blogiin, kun ei ole ollut kuvia, mutta tältä päivältä sitten on!:)

Maanantaina menin Jellen kevyesti ilman satulaa. Ratsastelin ''palauttelevasti'', joten tein isoja ympyröitä yms. Jelle tuntui ihan kivalta, mitä nyt laukassa vähän keräsi kierroksia. :D

Tiistaina Jellellä oli vapaa

Eilen Veera tuli pitkästä aikaa käymään ja se meni sitten Jellen. Veera kirjoitti ratsastuksesta, joten liitän sen nyt tähän.

Jelle oli alkuun aika jännittynyt ja vähän jäykkä, mutta vertyi tänään paljon nopeammin kuin yleensä kun sillä olen mennyt ja alkoikin rentoutua jo 15-20 minuutin työskentelyn jälkeen. Tein ympyrällä takaosan väistättelyä sisään ja ulospäin, asetuksia ulos- ja sisään sekä avoa. Kun poni tuntui hyvältä tein paljon siirtymisiä ja laukkasin vähän myös kevyessä istunnassa. Tulin pari kertaa myös lähetymiset pikkypystylle ja Jelle kuunteli hyvin. Lopuksi tein vähän vastalaukkaa joka ei meinannut toiseen suuntaan eka onnistua, mutta tuli sitten hyvä pätkäkin! Jelle oli kokonaisuudessaan tänään tosi rento ja kiva, oli ilo työskennellä sen kanssa :)  ! Hieno poni<3 

Tänään kouluilin Jellellä. Tein käynnissä ympyröitä, pysähdyksiä, väistöjä yms. Jelle oli todella hyväntuntuinen ja helppo ratsastaa.
Nostin sitten käynnin jälkeen taas laukan ja laukkailin ympyröitä. Siinäkin Jelle oli heti rennon tuntuinen ja sain vasempaankin ratsastettua sen hyvin.
Laukan jälkeen ravailin ja se oli siinäkin rento! Yleensä siinä menee vähän aikaa, ennen kuin se alkaa rentoutua, mutta nyt oli näköjään poikkeus. Ravailin ympyröitä ja tein väistöjä. Väistöissä se oli hyvä, se kuunteli mun avut, eikä se kipittänyt hirveätä vauhtia alta pois. Työskentelin vielä ravissa ja laukassa.
Ilse oli meillä, joten se meni vähän aikaa vielä Jellellä. Jelle oli oikein mallikkaasti, siitä kun ei koskaan tiedä. :D

Kuvat c.Ilse!